► Etusivu     ► Uutisia     ► Koirat     ► Omistajat     ► Vieraskirja C H R I S T A Syntyi maailmaan tammikuun lopulla 1991... nykyisin taidetaan mieltää lähinnä Jeren omistajaksi. Helpoiten minut voi bongata Iisalmesta, Pohjois-Savon alueella sijaitsevasta kaupungista. Sen lisäksi, että lähes kaiken vapaa-ajastani käytän treeneissä riekkumiseen koiran kanssa, opiskelen kaksoistutkinnon puolesta lukiossa ja PEMOlla pieneläinhoitajaksi. Mahdollistahan se on siten, että käyn opiskeluni vaihtojaksoin ja tarkoitus olisi valmistua sitten vuonna... tosiaan, sitä ei ole vielä tarkemmin mietitty.. tähtään kuitenkin vuoteen 2011. Kiinnostus eläimiin alkoi jo pienenä, ensimmäisen lehmän taisin lypsää seitsenvuotiaana, ja myöhemmin kiinnostus koiriin vain lisääntyi iän karttuessa. Ollessani viidentoista, sain sitten lopulta jo pitkään kaivatun karvakasan; sen harmaan uroksen... siitä se sitten lähti. Henkilökohtainen mieltymykseni tottelevaisuus-, suojelu-, haku- ja jälkiharrastuksiin pääsi oikeuksiinsa Jeren myötä. Useasti olenkin sanonut: "en voinut ottaa joka lajiin eri koiraa, otin yhden koiran joka lajiin". Elämän edetessä eteenpäin mieltymykseni suojeluharrastukseen vei ylivoimaisen voiton ja Jeren kanssa treenataankin tällä hetkellä vain suojelua kisatähtäimellä. Ensimmäisen kerran löysin itseni näyttelykehästä Jeren kanssa, kun poika oli vajaa vuosikas. Siitä nyt ei tullut sitten yhtään mitään - paitsi sanomista. Enhän minä nyt osannut mitään koiraa esittää ja ohjaajan oma jänskätys peilautui junnusta, joten lopputuloksena oli katastrofi. Koiralle arvosana tyydyttävä ja arvosteluun merkintä "hieman vallaton". Vai vielä vallaton, no kai se nyt on kun omistaja toikkaroi ja kompastelee omiin jalkoihinsa, puhumattakaan sitten jostain koiran seisottamisesta. Siinä taisin huomata ensimmäisen kerran, millainen vaikutus ohjaajalla koiraan pystyy olemaankaan ja miten se peilautuu. Sen katastrofaalisen, ikimuistoisen näyttelykehävisiitin jälkeen vannoin etten koskaa enää esitä yhtäkään koiraa. Päätökseni piti melkein puolitoista vuotta, kunnes huomasin extemporena olevani Tampereen KV:ssä jälleen esittämässä saksanpaimenkoiraa. Se nyt onnistui huomattavasti paljon paremmin, ehkä siksi ettei minun tarvinnut hermoilla kun ei ollut oma koira kyseessä. Tiedä häntä, mutta koira sai erittäin hyvän! Tämän jälkeen mentiin sitten Ronjan kanssa Kajaanin ryhmikseen ja yllätys, taas huomasin olevani kehässä. On se rottweiler huomattavasti paljon helpompi esittää kuin joku seefferi. Ronja haali sieltä itselleen jun-eh1. Ei huono tulos minun esittämäkseni.. Tästä opin sen, ettei kannata vannoa yhtään mitään eikä ikinä pidä sanoa "ikinä", koska sen tietää, että vielä jossain vaiheessa huomaa tekevänsä taas jotain mitä ei pitänyt 'enää koskaan'. Se siitä vannomisesta 'ei ikinä'. Jäsenenä olen Suomen Kennelliitossa, Saksanpaimenkoiraliitossa, Suomen rottweileryhdistyksessä sekä Iisalmen seura- ja käyttökoirayhdistyksessä. Kasvattajan peruskurssin suoritin helmikuussa 2006, koetoimitsijakurssin 1. osio läpäisty 2009. Iksy ry puolestaan palkitsi minut vuoden nuoriharrastaja -palkinnolla vuodelta 2008. Menossa mukana ja vaikuttamassa olen melkein joka lähtöön, mikä nyt vähänkään saattaa koiriin viitata tällä alueella eikä Suomikaan enää niin ihmeelliseltä tunnu, kun näyttelyissä on Ronjan kanssa ravattu pitkin pitäjiä. Tässä vaiheessa täytyy sanoa, että B-kortti helpotti elämää huomattavasti, koska ei enää tarvinnut roikkua vanhempien työvuorojen perässä, että milloin niihin treeneihin taas pääsee. Tuli huomattua, että auto on aika olennainen seikka koiraharrastuksen suhteen. A K I Pääsin Suomen oloihin tutustumaan ensikerran lokakuussa 1968, Laukaan kunnassa, Jyväskylän liepeillä. Sieltä matka vei vanhempien mukana Haminaan ja myöhemmin Ruotsin kautta Lahden seudulle Nastolaan, josta matka jatkui edelleen Iisalmeen isän mukana.. No, sittenpä miehen vei vaimokin ja täälläpä sitten vietän aikaa edelleen elellen perheeni kanssa. Ikänsä rottweileristä haaveillut sai sellaisen omakseen Ronjan syntyessä 2007, "kuuluisa tyttö punainen". "Pakkohan se oli oma ottaa, kun tyttö antoi koulutuskiellon Jeren osalta", taitaa olla aina se ensimmäinen lause, kun kysytään jotain Ronjan tulosta laumaan. Luonnollisesti perustana oli muitakin olennaisia seikkoja sukutaulujen ja verilinjojen tutkimisesta mahdollisiin käyttö- ja näyttöominaisuuksiin, mutta aiemmin mainittu on ensimmäinen lause mikä mieleen tulee. Jere ei ollut ensimmäinen koirakontakti, vaan historiaan mahtuu monennäköistä toimintaa koirien kanssa; aina lumipallojen heittelystä jonkin sortin koulutuskentille. Jere avasi joitain ikkunoita treenaamisen salaiseen ja monimutkaisen yksinkertaiseen maailmaan, mutta vasta Ronjan kanssa tuli huomattua, ettei kaikki olekaan niinkään helppoa ja yksinkertaista kuin mitä ensimmäinen on joistain asioista antanut ymmärtää. Jäsenenä kuulun Suomen Kennelliiton lisäksi Suomen rottweileryhdistykseen, Saksanpaimenkoiraliittoon sekä Iisalmen seudun käyttö- ja seurakoirayhdistykseen (IKSY). Myös kasvattajan peruskurssi tuli suoritettua helmikuussa 2009, sinällään mukavaa, että samaisena viikonloppuna oma koira sai Tuusniemen ryhmänäyttelystä NUO-ERI1, PN2, SERT. Vaikka itse ei mukaan kurssin takia päässytkään eikä se ollut ensimmäinen serti edes... M U U T     L A U M A N J Ä S E N E T Perheeseen kuuluu neljän hännällisen lisäksi myös äippä, vuosimallia -68, joka tottelee nimeä Anne, sekä Christan pikkusisko Mira 13v. Isäukon roolia toimittaa Aki, josta juttua aiemmin jo olikin. Koiraharrastus on vienyt mukaansa lähes jokaisen kaksijalkaisen. Anne on mukana näyttelyreissuilla ja toimitti kuskin virkaa treenikentille reilut kaksi vuotta, koska Christalla ei vielä korttia ollut. Mira mieltää itsensä kissaihmiseksi, mutta haluaa siitä huolimatta välillä käydä koirien kanssa pikkulenkillä. Koiraharrastus on hyvin vaarallinen laji. Monien vahinkoreikien, maaperätutkimusten ja päänsärkyjen jälkeen tuli sitten huipennus. Anne kompastui läjässä olleeseen koiranmetallihäkkiin, kun oli verhoja menossa laittamaan kiinni eikä muistanut häkin olemassaoloa, ja siitä seurasi olkapäämurtuma. Häkki oli meillä lainassa ja vähän vääntynyt jo aiemmin sekä hankalasti pystyyn saatava vääntyneiden pinnojen takia. Rymähdys häkin päälle oikaisi pinnoja sen verran, että se on ollut sen jälkeen helposti kasattava pystyyn ja läjään. Jotain positiivista siis, vai onko? Jokatapauksessa olkapää leikattiin (unohtivat sinne muuten pari 6cm ruuvinohjausneulaa, jotka poistettiin myöhemmin) ja on nyt parantumaan päin kuntoutuksen myötä. Eläimistä puhuttaessa, meillä tosiaan on kahden koiran lisäksi myös kaksi maatiaiskissaa. Winski alias Pikkukissa sekä Jaatinen alias Isokissa. Kissoista vanhempi on jälkimmäisenä mainittu smokkivärinen mustavalkopoika ja Pikkukissa on puolestaan ns. pikkutiikeri, eli tiikeriraidoitettu poju. Kastroituja kumpikin. Lisäksi on myös kaiketi mainittava Miran omista pikku nilviäisistä, akaattikotiloista, joita vanhassa akvaariossa on tällä hetkellä viisi kappaletta (kaiketi). Otukset lähentelevät jo 10cm kuorenpituusrajaa. © Christa Pekkinen, 2009