► Etusivu     ► Uutisia     ► Koirat     ► Omistajat     ► Vieraskirja - "In Memoriam.." Nimi » Miska Syntynyt » syksyllä 1998 Kuollut » 4.1.2007 Sukupuoli » narttu (steriloitu) Rotu » maatiaiskissa Väri » harmaatiikeri valkoisin merkein Paino » n. 4kg Miska. Olet poissa näkyvistä, muttet koskaan poissa mielestämme. Todellisuudessa elämäsi ei päättynyt eikä tule päättymään koskaan, vaikka fyysisesti oletkin poissa, silti tulet elämään aina! Muistoissamme, sydämissämme... L Y H Y T     H I S T O R I I K K I Miska, pieni harmaa valkoisin merkein oleva tyttökissa. Villikissan pentuja, äippä norjalainen metsäkissa ja isä villin luonnon kasvatti. Luonnollisesti suloinen ja leikkisä pentuna, vanhemmiten steriloidun nartun olemus muuttui arkailevaksi ja yhä enemmän villikissamaiseksi, liekö perintötekijät vaikuttaneet vai mikä oli. Miska ei koskaan ollut erityisen ihmisläheinen tai ihmisiä rakastava kissarouva, se mieluummin pidättäytyi omissa oloissaan. Vieraiden tullessa Miska painui aina sängyn alle piiloon, omaan turvaansa, eikä tahtonut näyttäytyä ollenkaan. 9 -vuotiaaksi elänyt vanha rouva, kuten jo sanottu niin luonteeltaan erakko, eli elämänsä sisäkissana. Muutaman kerran ulkona valjaissa käytetty, mihin se jäikin, sillä Miskaa ulkona oleminen pelotti suunnattomasti. Asuimme tuolloin vielä kerrostalossa ja ikkuna ulkomaailmaan oli toisen kerroksen parveke, jossa se viihtyi. Miskan tarina ensimmäisenä omana lemmikkinäni päättyi koiran tuloon, vaikka jo nuori Jaatinen tuotti hitusen ongelmia, niin Miska kuitenkin hyväksyi kollipojan lopulta. Jeren tullessa oli koiran näköaisti vaarassa, eikä Miska tottunut koiraan ollenkaan. Kokeilimme ratkaisua, että Miska muuttaisi mummon luokse asumaan ja se menikin alkuun hyvin. Eroahdistus tutusta perheestä sai kissarouvan tekemään kuitenkin pahojaan ja se mielenosoituksena pissasi ympäri taloa. Totuus ja raskas päätös koitti tammikuun alussa 2007. Miskan oli aika lähteä sateenkaarisillan tuolle puolen 4. tammikuuta '07... Miskaa voi edelleen muistaa lämmöllä, sen pikku kujeiluista huolimatta, se lepää nyt rauhassa mummon takapihalle haudattuna... © Christa Pekkinen, 2009